Kuntokompassi kokemuksia: Jaana 32v – Suoriskykyä ja kiinteytymistä kokeneella treenaajalla

”Olin Markoon alunperin yhteydessä koska hänellä tuntui olevan uskottava koulutustausta ja pitkä kokemus alalta.

Tavoitteeni oli kokeilla mihin pystynkö vielä haastamaan itseäni uudelle tasolle voimaharjoittelussa.

Minua kiinnosti oppia myös syvällisemmin harjoittelusta ja ravitsemuksesta, joka tukee suorituskyvyn kasvua ja kiinteytymistä.

Nälkä kasvaa syödessä vaikka olenkin jo saanut tuloksia mukavasti aikaiseksi.

Nautitaan nyt kesästä ja jatketaan syksyllä entistä vauhdikkaammin.

Iso kiitos Marko tähän astisesta sinulle 🙂 ”

– Jaana

Tässä hieman Jaanan taustaa:

Nuoruusiässä monipuolista liikuntaa kuten jalkapalloa, ryhmäliikuntaa jne.

Aikuisiässä ryhmäliikuntaa, lenkkeilyä ja  aerobista, pilatesta, kuntosalitreeniä.

Viimeisen vuodesta 2013  systemaattisemmin voimaharjoittelua ja kuntosalitreeniä.

Alla hieman voimatasojen kehitystä viimeisten vuosien ajalta, jolloin on harjoiteltu systemaattisemmin monipuoliseen voimatreenin keskittyen. 

Kuntosalitreeni ei ole puhtaasti ollut voiman kehittymiseen tai kehon muokkaamiseen tähtäävää vaan lähinnä comboa näistä – rennosti ja nauttien elämästä.

Määrä on vaihdellut keskimäärin 2-4 x  viikkotasolla. Käytössä ei ole ollut mitään latureita, treenijuomia, buustereita jne. vaan fokus on ollut perusterveellisessä ruokavaliossa.

Casen harjoittelussa 2/3 ajasta on menty 1-2 jakoisella tai jollain hybridimallilla.

Edistyminen on ollut erittäin vauhdikasta.

Olemme pikku hiljaa siirtyneet enemmän jaettuihin ohjelmiin.

Jatkossa tulee myös oma paikkansa lähteä luomaan pohjia entistä paremmiksi taas kokokropan ohjelmilla sen sijaan että yhtäkkiä huomataan, että ohjelma onkin 6 jakoinen sillisalaatti.

Leuanveto            

  • 2013: 0 toistoa oma kehonpaino
  • 2014: 8 toistoa oma kehonpaino
  • 2014: ykkösmaksimi + 5kg
  • 2015: 12 toistoa oma kehonpaino
  • 2015: ykkösmaksimi + 10kg

Penkkipunnerrus ykkösmaksimi                               

  • 2013: 35kg
  • 2014: 45kg
  • 2015: 50kg

Penkin sarjapainot

  • 2013: 4 x 6 toistoa/30kg
  • 2014: 4 x 6 toistoa/40kg
  • 2015: 4 x 6 toistoa/45kg

Maastavedon sarjapainot  (1RM)                                

  • 2013: 4 x 6 toistoa / 60kg
  • 2014: 4 x 6 toistoa/ 90kg (ykkösmaksimi 112kg)
  • 2015: 4 x 6 toistoa /100-110kg (ykkösmaksimi 125kg)

Hip Thrust                      

  • 2013: 3-4 x 10-15 toistoa/ 40-50kg
  • 2013: 5 x 70-80kg
  • 2014:  3-4 x 10-15 toistoa/ 80kg
  • 2014: 5 x 110kg
  • 2015: 3-4 x 10-15t/90-100kg
  • 2015: 5 x 125kg