Saana 45v. Kesäkuntoon 3 kuukaudessa

Aloitimme 45 vuotiaan Saanan kanssa keväällä ETÄ -painotteisen valmennusyhteistyön. Tavoite oli suoraviivainen: Päästä jo kiinteästä kunnosta vielä kiinteämpään kuntoon siten, että matkasta voi kuitenkin nauttia ja asiat tehdään fiksulla tavalla terveyden ehdoilla ilman kärsimysnäytelmää. Lähtökunto oli mainio, mutta lopputuloksena entistäkin kiinteämpi kesäkroppa ja matka taittui vaivattomasti. Tehokkaat kotitreenit tekivät tehtävänsä yksilöllisen ruokailusapluunaan yhdistettynä Lue Saanan kokemukset alta. 


​​Otin Markoon yhteyttä alkukeväästä 2020 koska halusin päästä “kesäkuntoon” eli
saada keskivartalosta ylimääräistä rasvaa pois. 

​​Olin edellisenä vuonna koittanut kiristellä kuntoa omin neuvoin, mutta huomasin tehneeni sen väärin, sillä paino tippui liian alas ja menetin paljon lihasmassaa niukan syömisen takia.



​Ja miksi juuri Marko? 

​​S​​iksi, että silmiini oli osunut useasti sosiaalisessa mediassa Markon kirjoittamia artikkeleita kiinteytymisestä, ruokavaliosta ja rasvanpoltosta. 

​​Pidin hänen käytännönläheisestä ja ammattitaitoisesta otteesta. Koska olen liikkunut koko ikäni ja jo valmiiksi hyvässä kunnossa (päälajini on kiipeily, minkä ohella olen käynyt salilla kerran viikossa tekemässä lähinnä alavartalotreeniä), päädyin 3kk etävalmennukseen. 

​​Tapasimme livenä projektin alussa ja lopussa milloin keskustelimme ja otimme mitat, valokuvat sekä inbody-mittaukset. 

​​Pyysin Markolta ruokavalion lisäksi koko kotitreeniohjelman, sillä Koronan myötä kiipeilykeskukset ja kuntosalit olivat kiinni enkä tiennyt miten tehdä tehokasta harjoittelua kotioloissa. 

​​Halusin myös kohottaa aerobista peruskuntoani.

Projekti sujui todella kivuttomasti.



​​Ruokailun kalorivaje oli koko projektin ajan maltillinen, joten nälkä ei pahasti vaivannut ja energiaa riitti hyvin peruskuntolenkkeihin ja voimaharjoitteluun. Ruokavaliossa oli paljon vaihtoehtoja ja joustovaraa omien mieltymysten mukaan, kunhan pysyin annetuissa “makroissa” ja kalorimäärässä.

​Tankkauspäivät olivat taivaallisia, kun sai syödä hyvällä omalla tunnolla yli tarpeen.

​Senttejä suli juuri sieltä mistä pitikin eli keskivartalosta lähti mukavasti rasvaa siten, että vatsalihakset alkoivat erottua.


​​Lihasmassa pysyi tällä kertaa tiheästi tehtyjen voimaharjoitusten avulla täysin samana kalorivajeesta huolimatta. 

​​Rasvaprosentin pienennyttyä koko vartalon alueelta lihakset erottuivat esiin luoden illusion, että lihasmassa olisi lisääntynyt. 

​​Toki sain oikeastikin mm. takareisiin ja peppuun lisää muotoa, sillä mm. tykästyin aiemmin inhoamaani yhden jalan kyykkyyn ja lisäilin kotona innolla kahvakuulien lisäksi käsipainoja reppuun. Myös aerobinen kuntoni parantui huomattavasti. 

​​Lopputuloksena hyvinvoiva voimakas suht rasvaton vartalo eli sellainen,joillaisesta olen aina haaveillut! 

​​Vartaloon jäi kuitenkin sopivasti rasvaa ja naisellisuutta, sillä en halunnut lihasmassan menetyksen lisäksi kehoa, joka olisi liian kuivan näköinen (olenhan jo 45v. ja liian rasvattomassa kunnossa rypytkin näkyvät selvemmin).
 
Olen todella tyytyväinen Markon panokseen ja tukeen projektin aikana. Yhteistyö sujui saumattomasti. 

​​Raportoin Markolle viikottain syömiset, treenit ja fiilikset ja sain aina kommentteja ja vinkkejä jatkoon. 

​​Esitin lukuisia tyhmiä kysymyksiä, mihin Marko jaksoi aina vastata kärsivällisesti ja rautalangasta vääntäen. 

​​Luotin Markoon ja tein kiltisti mitä “käskettiin”. En olisi ikinä uskonut saavani näin upeita tuloksia vain 3kk:ssa!



​​Vaikka kuinka oletin tietäväni paljon treenistä ja ruokavaliosta, opin kuitenkin älyttömän paljon projektin aikana ja aion soveltaa oppimaani jatkossakin pysyäkseni hyvässä kunnossa. 

​​Aion myös jatkaa tiheämpää voimaharjoittelua kiipeilyn lomassa, sillä selvästikään aiempi kertaviikkoinen salitreeni ei ollut riittävästi lihasten ja voimatasojen kasvattamiseksi.
Voin suositella lämpimästi Markoa, mikäli sinulla on samanlaisia haasteita ja haaveita
oman vartalosi suhteen.
 
Saana 45v.


Lisää henkilökohtaisen ETÄ valmennukseen osallistuneiden kokemuksia alla: